Eläinoppaan matkassa

Hei ystävät,

matkailijat kyselevät minulta ja muilta eläinpuiston työntekijöiltä monenlaisia kysymyksiä. Yksi kysymys liittyy Ähtäri Zoon karttaan.

Kartta näkyy tässä.

Kysymys kuuluu: "Mitä nämä kellonajat tarkoittavat? Ovatko eläimet vain silloin esillä?"

No nyt minä kerron :)

Kellonajat tarkoittavat kesäsesongin aikana päivittäisiä eläininfoja. Jokaisena aikana yksi Ähtäri Zoossa työskentelevistä eläinoppaista saapuu kyseisen eläimen luo kertomaan eläimistä. Heiltä saa myös kysyä eläimiin liittyviä kysymyksiä ja nähdä samalla eläimet paremmin. Osa eläinpuiston eläimistä ruokitaan aamulla ennen puiston aukeamista, mutta eläininfojen aikana jotkut eläimistä saavat hiukan namia. Tuolloin on myös hyvä hetki nähdä eläimiä, sillä ne ovat lähes aina kiinnostuneita tutusta hoitajastaan, joka on edes joskus antanut niille ruokaa.

Tänään lähdin Eläinopas Tean kanssa aamukierrokselle. Ensimmäiseksi suuntasimme ahmojen luokse pitämään aamun ensimmäisen eläininfon. Kysyin Tealta heti aluksi, mikä ero eläinoppaalla ja eläintenhoitajalla on. "Eläinoppaat tekevät päivävuoroa ja keskittyvät eläinten esittelyyn. Usein oppaat ovat juuri ne, jotka eläinpuiston vieraat näkevät kierroksellaan. Itse eläintenhoitajat tekevät työtä enimmäkseen aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin." Astumme samalla ahmojen häkkiin. Nukuksissa ollut ahmanpoika ei huomaa tuloamme ennen kuin olemme vain muutaman metrin päässä. Uudesta hajusta säikähtäneenä se ampaisee makuulta liikkeelle turvallisempaan paikkaan tarkkailemaan.

Pian kuulen pientä rapinaa selkäni takaa ja huomaan ahman 3 metrin päässä tuijottelemassa minua. Kyseessä on valpas ahmaemo Roosa. Roosa on kuulemma valmis tekemään mitä tahansa ruokansa eteen, mikä tekee siitä välillä melko uskaliaan.

Ruokakaan ei meinannut kiinnostaa kun minä olin paikalla. Olen tietenkin aika pysäyttävä näky... Ahmanpoikaset Kätkä ja Kamppi, sekä äiti Roosa uskaltautuivat hyvinkin lähelle, mutta isä Reidar ei ota enää turhia riskejä, edes ruuan suhteen. Tea piilottelee ruokia eri puolelle tarhaa ja kiipeilytelineitä, mutta Reidar tyytyy vain helpoimpiin makupaloihin kivien päältä. Erityisesti kananmuna on mieleinen herkku: ahma tekee munaan pienen  reiän hampaallaan ja imeskelee sitten sisällön rauhassa ulos.

Pian namit ovat piilossa keinossa, kiipeilytelineen päällä, kiven kolossa ja leluarkussa. Roosa kantaa kaiken löytämänsä ruuan melkein aikuisille pennuilleen, vaikka pojat osaavat löytää ruokansa paremmin kuin hyvin. Pojat ovat esimerkiksi kehittäneet keinon saada keinuun asetetut makupalat heiluttelemalla keinukettinkiä, mitä Roosa ei ollut ennen keksinyt tehdä. Näppärää! Pieni turhautunut rapina kuuluu Tean opastuksen päälle, kun Roosa yrittää saavuttaa lihanpalasta leluarkusta. Käpälissä ei millään meinaa riittää mitta! Lopulta nami lähtee irti ja palkinto viedään taas kerran poikasille.

Kävellessämme pois Tea tunnustaa, että ahmat ovat puiston eläimistä häneen suosikkejaan. "Niillä on niin koiramainen olemus", hän sanoo. "Näätäeläimiähän ne kuitenkin ovat." Utelen samaa saukkoaitauksen luona vastaantulevalta Sirpalta. joka on myös oppaana puistossa. Sirpan suosikkeja ovat taas ilvekset. Hetken aikaa keskustelusta uhkaa tulla "kissat-eikun-koirat-eikun" -tyylinen väittely, mutta lopulta molemmat toteavat tykkäävänsä kissoista JA koirista, tai paremminkin ahmoista ja ilveksistä. Hetken aikaan oppaat vertailevat viimeaikaisia eläinkokemuksia: kuinka Reidar lötkötti hauskasti kiven päällä ottamassa aurinkoa ja kuinka Mörri heilutti tassuaan tervehdykseksi kun Sirpa oli huutanut moikat. Hekottelemme hetken aikaa ennen kuin astumme saukkotarhaan silakkaämpärin kanssa.

Isä-Elmeri on heti ovella vastassa ja Tean kalanheittokäsi alkaa toimia vimmatusti. Pian äiti Nelli ja poikanen Valtteri uiskentelevat sujuvasti vedessä kalojen perässä, mutta vaativainen Elmeri ei halua nähdä vaivaa ruokansa eteen: saalis on saatava heti kuivalle maalle. Liukasliikkeinen isäsaukko on yhdessä vilauksessa pian jo takanani nuuhkimassa jälkiäni ennen paluuta ruuan äärelle. Pieni perhe on nopeasti kylläinen ja palaa leikkimään yhdessä vesipainia kotilammikon nurkkaan. Erikoinen kumiankkalaumaa muistuttava ääni kaikuu kauas. Eläinoppaiden tekemä vesilelu ei saanut tänään suurta suosiota, sillä toiset saukot ovat paljon mukavampia leikkikavereita. Perhe on kuulemma ollut tiivis ja viihtynyt yhdessä poikkeuksellisen hyvin, ja suloisiltahan ne yhdessä näyttävätkin. Jätämme perheen rauhaan ja jatkamme kukin omille tahoillemme: minä kotiin ja Sirpa ja Tea uusille opastuksille.

Taas yksi mukava aamupäivä takana, monta edessä :)

Kuulemisiin taas ystävät!

Rakkaudella,
Santeri

Golf-Karhu on valloillaan!

Hei ystävät,

tällä viikolla sain kuulla jännittäviä uutisia Ähtäri Zoon toimiston väeltä! Kuten varmaan mainitsinkin jo kerran tai pari, on tämä vuosi Eläinpuiston 40v. juhlavuosi. Vuotta on juhlittu jo monella tavalla tähän mennessä, mutta syksyllä on luvassa loppuhuipennus, nimittäin Kummikonsertti... "Mikäs tämä sitten on..." kysyin markkinointipäällikkö Jarilta. Katsoin tapahtuman julisteita, ja näin tuttuja naamoja.

Vasemmalla ylhäällä oli ainakin Väinö-lumileopardi ja alempana Mörri-karhu. Keitäs nämä ihmiset sitten ovat? "He ovat eläinkummejamme. Nämä suomalaiset artistit ovat kukin valinneet oman kummieläimen eläinpuistosta, jonka tueksi he ohjaavat lahjoituksia Eläinpuiston toiminnan ja lajin luonnonvaraisten sukulaisten suojeluun. Nettisivuilta löytyy myös lisätietoa" Jari kertoo. Eli syksyllä olisi luvassa taas yhdet hienot kekkerit!

"Mitenkäs tämä minuun liittyy", tuumin nallenaivoissani. Sitten Jari kertoi suunnitelmastaan. Kutsuisimme maskottikaverimme kylään ja haastaisimme Ranuan Jonne-jääkarhun golf-kisaan näin karhujen kesken! Huh. Täytyy sanoa, että tuossa vaiheessa tuntui monenlaisia tunteita. Ensinnä, ylpeyttä siitä, että minut oli valittu edustamaan Ähtäriä ja toiseksi jännitystä, sillä Jonne on aika taitava kaveri monessa asiassa. Jotten kuitenkin ihan tulisi yllätetyksi, oli Jari järjestänyt minulle tiukahkon treeniohjelman ennen tapahtumaa....

Kaikki blogiani lukevathan tietävät minkälainen kokemus golfista minulla on: ensimmäinen kosketukseni mailaan oli juhannuksena leirinnän minigolfradalla! Tuolloin taisin jo uhota, että minusta tulee oikea golf ammattilainen, ihan kuin Tiger Woods, paitsi ehkä vain Bear Woods. Uhosta näköjään tuli seuraamuksia, sillä nyt tartuin mailaan uudestaan FamilyGolf golfradalla. Ei kuulemma haitannut vaikka minulle ei ollut Vihreää Korttia, sillä FamilyGolf on nimenomaan harjoittelurata. Aloitin isoimmalla lyönnilläni harjoitukset...!

... ja metsään, tai tarkemmin sanottuna lampeen, meni. Harjotusradan lintuvieraat katselivat vierestä kummissaan, kun noukin palloa lammesta. Hiukan nolotti, mutta tekniikkani kuulemma vain kaipasi hiomista. 

 Sitten vain harjoittelemaan FamilyGolfissa työskentelevän Juhon avustuksella. Tähän lyöntiin tulikin kunnolla kiertoa, taipuuuuu!

Sain myös testata kuinka vaikeita hiekkaesteet voivat olla. Hiekka pöllysi ja maila heilui, mutta en meinannut saada palloa liikahtamaankaan! Lopulta sain sen kuitenkin pois petollisesta montusta.

 Nyt päästiin jo lähelle ja päädyin sihtaamaan lyönnin oikeaa suuntaa, nopeutta ja tuulen voimakkuutta. Seuraavalla pallo kolahtaisi reikään.

Kuvittelin ehkä Bear Woodsista liikoja, sillä sain yrittää vielä kaksi lyöntiä ennen onnistumista. Viimeinen lyöntini tyyli oli kuulemma hyvin omalaatuinen, mutta väliäkös sillä jos se toimii! Pienet tuuletukset loppuun, vaikka jätänkin paljastamatta tällä kertaa lyöntimäärän... 

Olin aivan poikki harjoitusten jälkeen, mutta jo hiukan luottavaisemmin mielin. Syyskuun matsista Jonnen kanssa tulisi huima, sillä tätä vauhtia olen teräskunnossa!

Tässä kaikki tällä kertaa!

Rakkain terveisin,

Santeri

Silver Busters - Venemiehet

 Hei ystävät,

tällä kertaa sain kutsun Mesikämmenen venelaiturille. Tallustellessani laiturille päin, jännitykseni vain kasvoi: minulle oli kerrottu, että luvassa olisi hurjaa menoa! Mitähän se tarkoitti... Laiturille saapuessa asia selvisi, sillä vastassani olivat Silver Busters, eli Venemiehet!

Kuvassa venemiehet Joona ja Tapio, Aleksi ei kerinnyt tällä kertaa kuvaan.

"Tervepä terve", huikkasi Kapteeni Tapio. Jutun juoni alkoi valkenemaan karhun aivoilleni. Taitaisin päästä veneilemään. "Mitäs veneitä sinulla on täällä", kysäisin jännittyneenä. Vaikken tekniikasta mitään ymmärräkään, niin veneet ainakin näyttivät komeilta. "No täältähän löytyy 3 Silver ja 3 Buster venettä. Ominaisuuksiin voi tutustua tarkemmin vaikka tästä linkistä. Kokeillaan tällä kertaa tuota Hawkia, eli Haukkaa", Tapio kertoi. Katselin venerivistöjä ja näin Haukan, Ketun ja Suden rivissä, mutta missäs Karhu on...?

Ahaa, nyt selvisi, sehän on venemiehillä univormussa! "Aika komeat liivit," tuumasin. Minullekin kelpaisi. No, sitten jo lähdettiinkin järvelle. Pakko kuitenkin tunnustaa... Se oli liian hurjaa minulle! Yksi käännähdys järvellä ja tämä karhun karhun pää oli jo niin pyörällä, että oli pakko luovuttaa. Taidan pitäytyä pyöräilyssä. Hiukan nolostuneena pyysin Kapteenia jättämään minut laiturille. Tapio lupasi kuitenkin näyttää taitojaan minulle laiturin tuntumassa samalla kun hän kuskailisi seuraavaa koeajajaa. Virittelin kamerani valmiiksi...

Leukani oli loksahtanut jo ensimmäisen kuvan aikana. Älyttömän hurjan näköistä!! "Eikö vene uppoa kun sillä menee tuollalailla sivuttain", kysyin. "Ollaan kokeiltu, että hörppäisikö vene vettä, mutta siinä ei olla onnistuttu", Tapio naurahtaa. Lopuksi Tapio pyytää minua vielä mainostamaan, että kuka tahansa saa kokeilla veneiden ajoa ilmaiseksi! Varausta vaan numeroon 06 5393555, aikaa on 11.8.2013 asti.

Kiitin Kapteenia ja jatkoin matkaani takaisin Eläinpuistolle päin. Tuumin, että normaalit karhut tykkäävät uimisesta, mutta meille maskoteille elämä maan kamaralla on niin paljon mukavampaa!

Tässä kaikki tällä kertaa!

Rakkain terveisin,
Santeri

Ähtärin kissojen kuninkaat ja kuningattaret

Hei ystävät,

Tänään lähdin eläintenhoitaja Tiinan kanssa moikkaamaan eläinpuiston kissoja. Matkalla ilvesaitaukselle pohdiskelin ääneen Tiinalle, että kuinkahan samanlaisia ilves ja kotikissa ovat, puhumattakaan niiden isommasta serkusta, lumileopardista. Kissaeläimiksihän ne kaikki luokitellaan. "Miten kissaeläimet eroavat esimerkiksi näätäeläimistä?" kysyin Tiinalta. "Kissaeläimet ovat... kissamaisia", Tiina vastaa. "Niillä on tietynlainen ylpeä ja salaperäinen olemus. Katsoa saa mutta ei koskea. Osa kissoistakin on leikkisiä, niinkuin tämä Onerva tässä. Ne kaikki ovat persoonia." Tiina heittää lähistölle hiipineelle Onervalle pallon ja kaunis kissa loikkaa sen perään. En kerkiä painaa kameran laukaisinta tarpeeksi nopeasti karhunsormillani, äh. Onerva palaa kuitenkin takaisin esiteltäväksi.

"Olen upea ja tiedän sen."

Ilves on 70-120cm pitkä ja painaa 7-25kg. Tuplasti isompi kuin kotikissa siis.

"Miksi ilveksellä on tupsut korvissa", kysyn. Minulle ei nimittäin ole. Menetänkö jotain? "Siitä kiistellään, mutta yksi teoria on, että ne ovat ulottuvuuden lisäämiseksi. Eli kun ilves liikkuu metsässä, tupsut laajentavat sen tuntoaistia pään yläpuolelle. On myös kiistelty siitä, mitä ilvekset tekevät valkoisilla korvantaustoillaan. Ne saattavat olla samanlaiset silmät selässä kuin tiikereilläkin." Ovelaa! Kiinnitin huomiota myös ilvesten häntään. "Onko niiden vaikea tasapainoilla kun häntä on tuollainen töpö", kysyin. "Ei oikeastaan. Hännän pituudesta voi päätellä, että niillä on parempi tasapaino kuin monilla pitkähäntäisillä. Ne eivät tarvitse häntää tasapainoittamaan yhtä paljon."

Ujo Matikainen vilautti hännänpäätänsä.

Vilkaisimme vielä Kisua, jolla oli kauneimmat pilkut. Kisu ja Matikainen majailevat vasemmanpuoleisessa ilvestarhassa kahdestaan. Ikää komealla Kisulla on jo 19 vuotta ja se päästääkin minut ihan lähelle. Poseerauuuuuuuus ja klik!

Kisu on helppo tunnistaa selkeistä pilkuistaan. Onpa hän kaunis!

Päätämme siirtyä astetta isompaan kissaan, lumileopardiin. Kokoluokka onkin vähän erilainen: paino 35-55 kg ja pituus 1,8-2,3 metriä. Häntä on puolet ison kissan pituudesta. Väinö katselee meitä tyynesti ja majesteettisesti katoksestaan. Sitä ei kiinnostaisi siirtyä meidän vuoksemme, kuten ei naapuritarhan äitiä Shakiraa tai pentuja Jetiä ja Irbistä. Päivä on kuuma ja lumileopardin pennut läähättelevät ja irvistelevät.

Jeti hetkeä ennen siirtymistään varjon puolelle.

"Toisin kuin isommat kissaeläimet, lumileopardien äänihuulet eivät kykene karjumiseen", Tiina kertoo. Se oli yllättävää kuulla nähtyäni äskeisen haukotuksen. Opin myös, että isot tassut toimivat lumileopardille talvella kuin lumikengät. Pian näenkin nuo isot tassut läheltä, kun kuninkaallisen kokoinen Väinö piipahtaa pesässään. Vertailkaapas tassuja naapurin/oman kissan tassuihin, niin näette aikamoiset kokoerot.

Väinö, 12-vuotias lumileopardi

Onerva, 6-vuotias ilves

Lumileopardiperhe ei ollut vieraanvaraisimmalla päällä tänään ja sain tyytyä tervehtimään äitiä ja poikasia etäisyyksistä. Väinö kuitenkin suostui esittelemään koko uskomattoman pituutensa hännänpäästä kuonoon asti Tiinan tarkastaessa hänen tarhaansa. Melkein kadehdin Väinön komeaa häntää, mutta olen kyllä loppujen lopuksi tyytyväinen omaan töpöhäntääni.

 

Taas yksi päivä takana maskottina! Törmäsin matkalla kotiin illalla myös ystävääni Ivikaan, joka kirjoittaa englanninkielistä blogia Ähtäristä. Hänen blogiaan voit lukea täältä. Eläinpuistostakin on pari kirjoitusta :)

Ensi viikolla kirjoitellaan taas!

Rakkain terveisin,
Santeri