Talven merkit

Hei ystävät,

monille ihmisille tulee yllätyksenä tieto siitä, että Ähtäri Zoo on auki vuoden jokaisena päivänä. Moni tuntuu ajattelevan, että kesän loppuessa me suljemme ovemme ja eläimet puiston sisällä ovat vain henkilökunnan silmille tarkoitettuja, mutta ei: vain pieni osa eläimistä viettää talven erilailla kuin kesän. Luonnossa eläimet selviävät eri keinoin talvesta. Toisten turkin väri muuttuu, toiset keräävät talvivarastoa tai jotkut vain vaipuvat horrokseen.

Osa Eläinpuiston eläimistä osaa todella ottaa ilon irti talvesta. Esimerkiksi Elmeri-saukko perheineen on havaittu laskettelemassa mäkeä mahallaan talvisin. Lumileopardiperhe ottaa leveät tassunsa käyttöön lumikenkäilläkseen hangen päällä, sekä hirven pitkät jalat auttavat sitä kurottelemaan puiden yläoksilta syötävää. Naali muuttaa värinsa valkoiseksi ja nukkuu lämpimän turkkinsa suojissa jopa lumihangessa, ja ahma nauttii lumiluolien teosta. Suosittelen talvista retkeä Ähtärin Zoon uumeniin, näet monia mielenkiintoisia asioita!

Kaikille taitaa kuitenkin olla tuttua, että karhut viettävät talven unessa. Rasvakerroksen turvin on mukava uinailla pesässä ja samalla unelmoida tulevan kesän seikkailuista. Mimmi, Mörri, Jaki ja Nuka painuvat pian unten maille Karhulinnan uumeniin. Vaikka olenkin vain maskottikarhu, pätee minuun sama sääntö: syksyisin unettaa.

Blogin kirjoittaminen viikottain alkaa olla jo liian unettavaa hommaa ja siksi vetäydyn pienille syysunille huomisesta eteenpäin. Aion kuitenkin herätä vielä kerran ennen talvea: suuri golfmatsini Ranuan Jonne-jääkarhun pidetään edelleen 28. syyskuuta 40v. kummikonsertin aikoihin. Muistakaakin tulla seuraamaan Golf-Karhun taitoja!

Olen saanut lupauksia, että talven aikana saattaisin saada vierailevia tähtiä kirjoittelemaan blogiani. Saatan itsekin kirjoitella ajatuksen jos toisenkin jos heräilen. Muistakaa kuitenkin, että vaikka minä menen nukkumaan, niin Ähtäri Zoo ei!

Kiitos kuluneesta kesästä kaikille!

Unisin ja rakkain terveisin,

Santeri

"Ähtärin eläinpuisto, eläintenhoidon päivystys..."

Hei ystävät,

meillä on Eläinpuistolla eläintenhoitajien päivystyspuhelin, johon saadaan viikottain puheluita huolestuneilta ihmisiltä. Nämä soittajat ovat huomanneet luonnossa eläimiä, jotka vaikuttavat kärsivät jollain tavalla hätää. Juttelin tänään päivystysvuorossa olevan Ainon kanssa, sillä olin utelias saapuvista puheluista.

Minä: Minkälaisia puheluita teille usein tulee?
Aino: Suurin osahan on tällaisia vahingoittuneita lintuja tai siilejä koskevia puheluita. Siileja ja oravia koskevat puhelut ohjataan suurimmilta osin läheiselle pieneläinhoitolalle, jossa eläinten tilannetta tarkastellaan lähemmin. Joissakin tapauksissa olemme voineet ottaa loukkaantuneita lintuja meille hoitoon ja joskus myös asumaan meille, jos se sopii silloiseen tilanteeseemme.

"Onkohan minulle jokin hätänä?"

Minä: Mikä on yleisin neuvo jonka annatte puhelimessa?
Aino: Jos kyseessä on loukkaantunut eläin, niin parasta on ensin soittaa oman kunnan eläinlääkärille. Moni luulee, että tästä tulee kustannuksia ilmoittajalle, mutta valtio maksaa luonnonvaraisten, loukkaantuneiden eläinten hoitokulut. Eläimen kannalta on muutenkin parasta, että se saa sai hoitoa mahdollisimman pian ja läheltä.
Jos soitto taas koskee löydettyä eläimen poikasta, nyrkkisääntö on jättää eläin rauhaan. Monet kauriit esimerkiksi jättävät vasansa tarkoituksella odottelemaan pitkän heinikon suojiin sillä aikaa, kun emot itse ruokailevat. Emo palaa kyllä poikasen luo ruokkimaan sitä. Jos luonnosta löytyy hylätyn oloinen poikanen, kannattaa siihen koskemista välttää. Ihmisen haju saattaa saada emon hylkäämään poikasen. Tilannetta kannattaa sen sijaan tarkkailla etäältä pari päivää, ja jos muutosta ei tapahdu, ottaa yhteyttää paikalliseen eläinlääkäriin.
Minä: Minkälaiset puhelut ovat jääneet mieleen?
Aino: Olemme joskus ottaneet talveksi suojiimme linnunpoikasia, jotka ovat jostain syystä jääneet jälkeen muutosta tai jäätyneet kiinni veteen. Hoidamme ja ruokimme näitä lintuja talven yli ja keväällä laitamme ne vapaaseen tilaan, josta ne voivat halutessan poistua. Olimme kerran ottaneet 3 joutsenenpoikasta talveksi hoitoon ja päästimme ne sitten keväällä Kaakkolammen lammelle totuttautumaan vapauteen. 2 poikasta oli syksyn saapuessa poistunut paikalta, mutta ei yksi. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että se olikin vain nirsompi yksilö, sillä kuulimme sen yrittäneen eläkeläisryhmän bussin kyytiin parkkipaikalta... :)

Eläinpuistoon vuonna 2001 saapunut Hessu-hirvi on hyvä esimerkki onnellisista lopuista. Se joutui orvoksi sen emon menehtyessa kolarissa. Hessu saapui eläinsuojelun huostaanoton jälkeen Eläinpuistoon ja onkin asunut nyt jo yli 10 vuotta hirviaitauksen kunkkuna. Kuninkaan tunnistaa sarvistaan.

Hessu-hirvi

Lisätietoa haavoittaneiden eläimien kohtaamisesta voi lukea Ähtäri Zoon kotisivuilta.
Päivystävän eläintenhoitajaan saa yhteyden Ähtäri Zoon puhelinnumeron, 06 5393 555, kautta.

Tässä kaikki tällä kertaa, kuulemisiin!

Rakkain terveisin,
Santeri

Jos metsään haluat mennä nyt...

Hei ystävät,

Tänään vietin aurinkoisen ja kuuman iltapäivä Eläinpuiston leirinnässä, eli Ähtäri Zoo Campingissä. Keli helli lomalaisia ja minua, ja vietinkin mainion tovin paistatellessa auringossa. Leirinnän Vanha Uskollinen Vesiliukumäki veti laskijoita kuin hunaja karhuja ja liukumäkivuorossa olevalla Juha-Matilla oli tekemistä lasten hillitsemisessä. Poseeraamaan hän kuitenkin kerkesi kanssani.

Juha-Matin, kuten muutkin Eläinpuiston kesätyöntekijöistä tunnistaa kirkkaanvihreistä paidoista ja ystävällisesti asenteesta.

Vanha Uskollinen

Seurailimme hetken aikaa laskijoita ja näimme mitä erilaisimpia tekniikoita laskeutua altaaseen. Suosituin ja nopein tuntui olevan mahallaan ja kädet edellä, mutta yhtä suuri osa suosi myös pepullaan laskua. Jopa yksi isoisä uhrautui mäkeen lastenlastensa puolesta, vaikka vesi oli kuulemma kylmää! Yleisimpiä harhoja vesiliukumäen suhteen kuulemma on, että sen veden luullaan tulevan järvestä. Vesi on kuitenkin kirkasta vesijohtovettä ja siksi myös niin kovin kylmää. Vesiliukumäki on jokakesäinen, kaikille ilmainen huvitus, jota pidetään auki sesonkiaikana. Kuulemma tältä vuodelta liukumäki sulkee hanansa tällä viikolla, sillä leirinnän talvi lähestyy... Vanhuksellekin pitää suoda leponsa, sillä liukumäki on ollut leirintäalueella kuulemma jo liki 30 vuotta!

Poikkesin myös vastaanotossa moikkaamassa muita leirinnän työntekijöitä. Tapasin siellä ollessani myös vastaanoton hauskimman tyypin, Löllin. Lölli on kuulemma pelastanut monta hiljaisia sekä kiireistä aamua omalla pirteällä olemuksellaan. Pakko myöntää, hän on kyllä hulvaton!

Ahvenparvi oli vallannut vastaanoton matkamuistohyllyn. Kummallisinta mielestäni oli, että ahvenet olivat osanneet kiivetä muidenkin pehmokalojen tavoin 3. hyllylle.

Kierinniemen luontopolku

Suuntasin kulkuni lopulta sinne minne oli tarkoituskin, eli leirinnän caravanalueen reunalta alkavalle Kierinniemen luontopolulle. Polku on 2,5 km pituinen mukava tallustelureitti josta Metsähallitus pitää huolen. Polku kulkee läpi monenlaisen maaston, jonka varrella voi nähdä erilaisia puita ja joskus kuulemma eläimiäkin. On tunnustettava, että en meinannut löytää polkua ensin ollenkaan, sillä niin luonnontilassa se oli, mutta löytöä seurasi mukava tunnin mittainen lenkkeily, jonka aikana näin...

...leirinnän uimarannan toisesta näkökulmasta...

...opasteita...

...oravan työtä..

...upeita honkapuita...

 

... ja marjoja...

... PALJON marjoja.

Mukavan paljon maskottikarhuille ja miksei myös ihmisillekin mieluisia asioita. Huhun mukaan alueella asustaisi myös joukkio harvinaisia liito-oravia, mutta ne piiloutuivat minulta paremmin kuin punaturkkiset serkkunsa. Nähdessäni tavallisia oravia, ymmärsin taas kerran, miksei niitä löydy eläinpuiston asukeista: mikä aitaus tuollaista energiapesää edes pidättelisi? Yksi hännän vilahdus ja kurre on kadonnut. Keskustelustakaan ei tuntunut tulevan mitään, sillä oravansäksätys oli niin nopeaa, että en pysynyt perässä. Kaippa minulle toivoteltiin hyviä päiviä? Kielimuurista huolimatta tyytyväinen maskottinalle sai lähteä kotiin mustikkaa suupielessään ja puolukkaa käpälissään.

Kuulemisiin ystävät!

Rakkaudella,
Santeri

Eläinoppaan matkassa

Hei ystävät,

matkailijat kyselevät minulta ja muilta eläinpuiston työntekijöiltä monenlaisia kysymyksiä. Yksi kysymys liittyy Ähtäri Zoon karttaan.

Kartta näkyy tässä.

Kysymys kuuluu: "Mitä nämä kellonajat tarkoittavat? Ovatko eläimet vain silloin esillä?"

No nyt minä kerron :)

Kellonajat tarkoittavat kesäsesongin aikana päivittäisiä eläininfoja. Jokaisena aikana yksi Ähtäri Zoossa työskentelevistä eläinoppaista saapuu kyseisen eläimen luo kertomaan eläimistä. Heiltä saa myös kysyä eläimiin liittyviä kysymyksiä ja nähdä samalla eläimet paremmin. Osa eläinpuiston eläimistä ruokitaan aamulla ennen puiston aukeamista, mutta eläininfojen aikana jotkut eläimistä saavat hiukan namia. Tuolloin on myös hyvä hetki nähdä eläimiä, sillä ne ovat lähes aina kiinnostuneita tutusta hoitajastaan, joka on edes joskus antanut niille ruokaa.

Tänään lähdin Eläinopas Tean kanssa aamukierrokselle. Ensimmäiseksi suuntasimme ahmojen luokse pitämään aamun ensimmäisen eläininfon. Kysyin Tealta heti aluksi, mikä ero eläinoppaalla ja eläintenhoitajalla on. "Eläinoppaat tekevät päivävuoroa ja keskittyvät eläinten esittelyyn. Usein oppaat ovat juuri ne, jotka eläinpuiston vieraat näkevät kierroksellaan. Itse eläintenhoitajat tekevät työtä enimmäkseen aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin." Astumme samalla ahmojen häkkiin. Nukuksissa ollut ahmanpoika ei huomaa tuloamme ennen kuin olemme vain muutaman metrin päässä. Uudesta hajusta säikähtäneenä se ampaisee makuulta liikkeelle turvallisempaan paikkaan tarkkailemaan.

Pian kuulen pientä rapinaa selkäni takaa ja huomaan ahman 3 metrin päässä tuijottelemassa minua. Kyseessä on valpas ahmaemo Roosa. Roosa on kuulemma valmis tekemään mitä tahansa ruokansa eteen, mikä tekee siitä välillä melko uskaliaan.

Ruokakaan ei meinannut kiinnostaa kun minä olin paikalla. Olen tietenkin aika pysäyttävä näky... Ahmanpoikaset Kätkä ja Kamppi, sekä äiti Roosa uskaltautuivat hyvinkin lähelle, mutta isä Reidar ei ota enää turhia riskejä, edes ruuan suhteen. Tea piilottelee ruokia eri puolelle tarhaa ja kiipeilytelineitä, mutta Reidar tyytyy vain helpoimpiin makupaloihin kivien päältä. Erityisesti kananmuna on mieleinen herkku: ahma tekee munaan pienen  reiän hampaallaan ja imeskelee sitten sisällön rauhassa ulos.

Pian namit ovat piilossa keinossa, kiipeilytelineen päällä, kiven kolossa ja leluarkussa. Roosa kantaa kaiken löytämänsä ruuan melkein aikuisille pennuilleen, vaikka pojat osaavat löytää ruokansa paremmin kuin hyvin. Pojat ovat esimerkiksi kehittäneet keinon saada keinuun asetetut makupalat heiluttelemalla keinukettinkiä, mitä Roosa ei ollut ennen keksinyt tehdä. Näppärää! Pieni turhautunut rapina kuuluu Tean opastuksen päälle, kun Roosa yrittää saavuttaa lihanpalasta leluarkusta. Käpälissä ei millään meinaa riittää mitta! Lopulta nami lähtee irti ja palkinto viedään taas kerran poikasille.

Kävellessämme pois Tea tunnustaa, että ahmat ovat puiston eläimistä häneen suosikkejaan. "Niillä on niin koiramainen olemus", hän sanoo. "Näätäeläimiähän ne kuitenkin ovat." Utelen samaa saukkoaitauksen luona vastaantulevalta Sirpalta. joka on myös oppaana puistossa. Sirpan suosikkeja ovat taas ilvekset. Hetken aikaa keskustelusta uhkaa tulla "kissat-eikun-koirat-eikun" -tyylinen väittely, mutta lopulta molemmat toteavat tykkäävänsä kissoista JA koirista, tai paremminkin ahmoista ja ilveksistä. Hetken aikaan oppaat vertailevat viimeaikaisia eläinkokemuksia: kuinka Reidar lötkötti hauskasti kiven päällä ottamassa aurinkoa ja kuinka Mörri heilutti tassuaan tervehdykseksi kun Sirpa oli huutanut moikat. Hekottelemme hetken aikaa ennen kuin astumme saukkotarhaan silakkaämpärin kanssa.

Isä-Elmeri on heti ovella vastassa ja Tean kalanheittokäsi alkaa toimia vimmatusti. Pian äiti Nelli ja poikanen Valtteri uiskentelevat sujuvasti vedessä kalojen perässä, mutta vaativainen Elmeri ei halua nähdä vaivaa ruokansa eteen: saalis on saatava heti kuivalle maalle. Liukasliikkeinen isäsaukko on yhdessä vilauksessa pian jo takanani nuuhkimassa jälkiäni ennen paluuta ruuan äärelle. Pieni perhe on nopeasti kylläinen ja palaa leikkimään yhdessä vesipainia kotilammikon nurkkaan. Erikoinen kumiankkalaumaa muistuttava ääni kaikuu kauas. Eläinoppaiden tekemä vesilelu ei saanut tänään suurta suosiota, sillä toiset saukot ovat paljon mukavampia leikkikavereita. Perhe on kuulemma ollut tiivis ja viihtynyt yhdessä poikkeuksellisen hyvin, ja suloisiltahan ne yhdessä näyttävätkin. Jätämme perheen rauhaan ja jatkamme kukin omille tahoillemme: minä kotiin ja Sirpa ja Tea uusille opastuksille.

Taas yksi mukava aamupäivä takana, monta edessä :)

Kuulemisiin taas ystävät!

Rakkaudella,
Santeri

Golf-Karhu on valloillaan!

Hei ystävät,

tällä viikolla sain kuulla jännittäviä uutisia Ähtäri Zoon toimiston väeltä! Kuten varmaan mainitsinkin jo kerran tai pari, on tämä vuosi Eläinpuiston 40v. juhlavuosi. Vuotta on juhlittu jo monella tavalla tähän mennessä, mutta syksyllä on luvassa loppuhuipennus, nimittäin Kummikonsertti... "Mikäs tämä sitten on..." kysyin markkinointipäällikkö Jarilta. Katsoin tapahtuman julisteita, ja näin tuttuja naamoja.

Vasemmalla ylhäällä oli ainakin Väinö-lumileopardi ja alempana Mörri-karhu. Keitäs nämä ihmiset sitten ovat? "He ovat eläinkummejamme. Nämä suomalaiset artistit ovat kukin valinneet oman kummieläimen eläinpuistosta, jonka tueksi he ohjaavat lahjoituksia Eläinpuiston toiminnan ja lajin luonnonvaraisten sukulaisten suojeluun. Nettisivuilta löytyy myös lisätietoa" Jari kertoo. Eli syksyllä olisi luvassa taas yhdet hienot kekkerit!

"Mitenkäs tämä minuun liittyy", tuumin nallenaivoissani. Sitten Jari kertoi suunnitelmastaan. Kutsuisimme maskottikaverimme kylään ja haastaisimme Ranuan Jonne-jääkarhun golf-kisaan näin karhujen kesken! Huh. Täytyy sanoa, että tuossa vaiheessa tuntui monenlaisia tunteita. Ensinnä, ylpeyttä siitä, että minut oli valittu edustamaan Ähtäriä ja toiseksi jännitystä, sillä Jonne on aika taitava kaveri monessa asiassa. Jotten kuitenkin ihan tulisi yllätetyksi, oli Jari järjestänyt minulle tiukahkon treeniohjelman ennen tapahtumaa....

Kaikki blogiani lukevathan tietävät minkälainen kokemus golfista minulla on: ensimmäinen kosketukseni mailaan oli juhannuksena leirinnän minigolfradalla! Tuolloin taisin jo uhota, että minusta tulee oikea golf ammattilainen, ihan kuin Tiger Woods, paitsi ehkä vain Bear Woods. Uhosta näköjään tuli seuraamuksia, sillä nyt tartuin mailaan uudestaan FamilyGolf golfradalla. Ei kuulemma haitannut vaikka minulle ei ollut Vihreää Korttia, sillä FamilyGolf on nimenomaan harjoittelurata. Aloitin isoimmalla lyönnilläni harjoitukset...!

... ja metsään, tai tarkemmin sanottuna lampeen, meni. Harjotusradan lintuvieraat katselivat vierestä kummissaan, kun noukin palloa lammesta. Hiukan nolotti, mutta tekniikkani kuulemma vain kaipasi hiomista. 

 Sitten vain harjoittelemaan FamilyGolfissa työskentelevän Juhon avustuksella. Tähän lyöntiin tulikin kunnolla kiertoa, taipuuuuu!

Sain myös testata kuinka vaikeita hiekkaesteet voivat olla. Hiekka pöllysi ja maila heilui, mutta en meinannut saada palloa liikahtamaankaan! Lopulta sain sen kuitenkin pois petollisesta montusta.

 Nyt päästiin jo lähelle ja päädyin sihtaamaan lyönnin oikeaa suuntaa, nopeutta ja tuulen voimakkuutta. Seuraavalla pallo kolahtaisi reikään.

Kuvittelin ehkä Bear Woodsista liikoja, sillä sain yrittää vielä kaksi lyöntiä ennen onnistumista. Viimeinen lyöntini tyyli oli kuulemma hyvin omalaatuinen, mutta väliäkös sillä jos se toimii! Pienet tuuletukset loppuun, vaikka jätänkin paljastamatta tällä kertaa lyöntimäärän... 

Olin aivan poikki harjoitusten jälkeen, mutta jo hiukan luottavaisemmin mielin. Syyskuun matsista Jonnen kanssa tulisi huima, sillä tätä vauhtia olen teräskunnossa!

Tässä kaikki tällä kertaa!

Rakkain terveisin,

Santeri

Silver Busters - Venemiehet

 Hei ystävät,

tällä kertaa sain kutsun Mesikämmenen venelaiturille. Tallustellessani laiturille päin, jännitykseni vain kasvoi: minulle oli kerrottu, että luvassa olisi hurjaa menoa! Mitähän se tarkoitti... Laiturille saapuessa asia selvisi, sillä vastassani olivat Silver Busters, eli Venemiehet!

Kuvassa venemiehet Joona ja Tapio, Aleksi ei kerinnyt tällä kertaa kuvaan.

"Tervepä terve", huikkasi Kapteeni Tapio. Jutun juoni alkoi valkenemaan karhun aivoilleni. Taitaisin päästä veneilemään. "Mitäs veneitä sinulla on täällä", kysäisin jännittyneenä. Vaikken tekniikasta mitään ymmärräkään, niin veneet ainakin näyttivät komeilta. "No täältähän löytyy 3 Silver ja 3 Buster venettä. Ominaisuuksiin voi tutustua tarkemmin vaikka tästä linkistä. Kokeillaan tällä kertaa tuota Hawkia, eli Haukkaa", Tapio kertoi. Katselin venerivistöjä ja näin Haukan, Ketun ja Suden rivissä, mutta missäs Karhu on...?

Ahaa, nyt selvisi, sehän on venemiehillä univormussa! "Aika komeat liivit," tuumasin. Minullekin kelpaisi. No, sitten jo lähdettiinkin järvelle. Pakko kuitenkin tunnustaa... Se oli liian hurjaa minulle! Yksi käännähdys järvellä ja tämä karhun karhun pää oli jo niin pyörällä, että oli pakko luovuttaa. Taidan pitäytyä pyöräilyssä. Hiukan nolostuneena pyysin Kapteenia jättämään minut laiturille. Tapio lupasi kuitenkin näyttää taitojaan minulle laiturin tuntumassa samalla kun hän kuskailisi seuraavaa koeajajaa. Virittelin kamerani valmiiksi...

Leukani oli loksahtanut jo ensimmäisen kuvan aikana. Älyttömän hurjan näköistä!! "Eikö vene uppoa kun sillä menee tuollalailla sivuttain", kysyin. "Ollaan kokeiltu, että hörppäisikö vene vettä, mutta siinä ei olla onnistuttu", Tapio naurahtaa. Lopuksi Tapio pyytää minua vielä mainostamaan, että kuka tahansa saa kokeilla veneiden ajoa ilmaiseksi! Varausta vaan numeroon 06 5393555, aikaa on 11.8.2013 asti.

Kiitin Kapteenia ja jatkoin matkaani takaisin Eläinpuistolle päin. Tuumin, että normaalit karhut tykkäävät uimisesta, mutta meille maskoteille elämä maan kamaralla on niin paljon mukavampaa!

Tässä kaikki tällä kertaa!

Rakkain terveisin,
Santeri

Ähtärin kissojen kuninkaat ja kuningattaret

Hei ystävät,

Tänään lähdin eläintenhoitaja Tiinan kanssa moikkaamaan eläinpuiston kissoja. Matkalla ilvesaitaukselle pohdiskelin ääneen Tiinalle, että kuinkahan samanlaisia ilves ja kotikissa ovat, puhumattakaan niiden isommasta serkusta, lumileopardista. Kissaeläimiksihän ne kaikki luokitellaan. "Miten kissaeläimet eroavat esimerkiksi näätäeläimistä?" kysyin Tiinalta. "Kissaeläimet ovat... kissamaisia", Tiina vastaa. "Niillä on tietynlainen ylpeä ja salaperäinen olemus. Katsoa saa mutta ei koskea. Osa kissoistakin on leikkisiä, niinkuin tämä Onerva tässä. Ne kaikki ovat persoonia." Tiina heittää lähistölle hiipineelle Onervalle pallon ja kaunis kissa loikkaa sen perään. En kerkiä painaa kameran laukaisinta tarpeeksi nopeasti karhunsormillani, äh. Onerva palaa kuitenkin takaisin esiteltäväksi.

"Olen upea ja tiedän sen."

Ilves on 70-120cm pitkä ja painaa 7-25kg. Tuplasti isompi kuin kotikissa siis.

"Miksi ilveksellä on tupsut korvissa", kysyn. Minulle ei nimittäin ole. Menetänkö jotain? "Siitä kiistellään, mutta yksi teoria on, että ne ovat ulottuvuuden lisäämiseksi. Eli kun ilves liikkuu metsässä, tupsut laajentavat sen tuntoaistia pään yläpuolelle. On myös kiistelty siitä, mitä ilvekset tekevät valkoisilla korvantaustoillaan. Ne saattavat olla samanlaiset silmät selässä kuin tiikereilläkin." Ovelaa! Kiinnitin huomiota myös ilvesten häntään. "Onko niiden vaikea tasapainoilla kun häntä on tuollainen töpö", kysyin. "Ei oikeastaan. Hännän pituudesta voi päätellä, että niillä on parempi tasapaino kuin monilla pitkähäntäisillä. Ne eivät tarvitse häntää tasapainoittamaan yhtä paljon."

Ujo Matikainen vilautti hännänpäätänsä.

Vilkaisimme vielä Kisua, jolla oli kauneimmat pilkut. Kisu ja Matikainen majailevat vasemmanpuoleisessa ilvestarhassa kahdestaan. Ikää komealla Kisulla on jo 19 vuotta ja se päästääkin minut ihan lähelle. Poseerauuuuuuuus ja klik!

Kisu on helppo tunnistaa selkeistä pilkuistaan. Onpa hän kaunis!

Päätämme siirtyä astetta isompaan kissaan, lumileopardiin. Kokoluokka onkin vähän erilainen: paino 35-55 kg ja pituus 1,8-2,3 metriä. Häntä on puolet ison kissan pituudesta. Väinö katselee meitä tyynesti ja majesteettisesti katoksestaan. Sitä ei kiinnostaisi siirtyä meidän vuoksemme, kuten ei naapuritarhan äitiä Shakiraa tai pentuja Jetiä ja Irbistä. Päivä on kuuma ja lumileopardin pennut läähättelevät ja irvistelevät.

Jeti hetkeä ennen siirtymistään varjon puolelle.

"Toisin kuin isommat kissaeläimet, lumileopardien äänihuulet eivät kykene karjumiseen", Tiina kertoo. Se oli yllättävää kuulla nähtyäni äskeisen haukotuksen. Opin myös, että isot tassut toimivat lumileopardille talvella kuin lumikengät. Pian näenkin nuo isot tassut läheltä, kun kuninkaallisen kokoinen Väinö piipahtaa pesässään. Vertailkaapas tassuja naapurin/oman kissan tassuihin, niin näette aikamoiset kokoerot.

Väinö, 12-vuotias lumileopardi

Onerva, 6-vuotias ilves

Lumileopardiperhe ei ollut vieraanvaraisimmalla päällä tänään ja sain tyytyä tervehtimään äitiä ja poikasia etäisyyksistä. Väinö kuitenkin suostui esittelemään koko uskomattoman pituutensa hännänpäästä kuonoon asti Tiinan tarkastaessa hänen tarhaansa. Melkein kadehdin Väinön komeaa häntää, mutta olen kyllä loppujen lopuksi tyytyväinen omaan töpöhäntääni.

 

Taas yksi päivä takana maskottina! Törmäsin matkalla kotiin illalla myös ystävääni Ivikaan, joka kirjoittaa englanninkielistä blogia Ähtäristä. Hänen blogiaan voit lukea täältä. Eläinpuistostakin on pari kirjoitusta :)

Ensi viikolla kirjoitellaan taas!

Rakkain terveisin,
Santeri